(Helsingin Sanomat 21.4.2002  B5)
 

Suurnäyttely tutkii Saksojen 1980- luvun kulttuurisuhteita

BERLIINI. Leipzigissä avataan elokuussa suuri kaksoisnäyttely, jossa ensimmäistä kertaa tarkastellaan
1980 luvun saksalais-saksalaisia kulttuurivirtauksia ja -suhteita.

Näyttelyn tarkoituksena on saattaa saksalais-saksalainen kulttuurikeskustelu asiallisemmalle pohjalle
ja tuoda esille, kuinka suuresti itäsaksalaiset taiteilijat rikastuttivat myös länsisaksalaista kulttuuria.

Yhdistämisen jälkeen 1990 lännen puolella teilattiin täysin itäsaksalainen kirjallisuus ja taide.

Leipzigin Zeitgeschichtliche Forumissa järjestettävässä Mauersprünge- näyttelyssä on esilla Länsi- ja
Itä-Saksan virallisten kulttuurisuhteiden lisäksi yksittäisten "muurinloikkareiksi" kasvaneiden taiteilijoiden
kuten Christa Wolfin ja Stefan Heymin työt.

Leipzigin taidemuseossa kootaan yhteen noin kuudenkymmenen 80- luvulla vaikuttaneen itä- ja länsi-
saksalaisen taiteilijan teoksia, joukossa mm. Joseph Beuys, A.R.Penck ja Via Lewandowsky.
 

Takaisin

 zurück